Mainos

tiistai 28. lokakuuta 2014

Näin Yhdysvaltain hallitus voi ryöstää sinut laillisesti

Vapaan miehen maasta kuuluu jälleen kummia. Business Insider kertoo Yhdysvaltain veroviraston erikoisesta oikeudesta, joka antaa liittovaltiolle valtuudet takavarikoida epäilyttävän pienet pankkitalletukset itselleen, vaikka niihin ei liittyisi mitään rikosta.


Yhdysvalloissa pankkien on ilmoitettava liittovaltion verovirastolle kaikki yli 10 000 dollarin (noin 7 900 euroa) talletukset, jotta rikolliset eivät pystyisi tallettamaan suuria, laittomasti hankittuja rahasummia pankkitileilleen. Nokkelimmat rikolliset tietysti tallettavat tililleen vain alle 10 000 dollarin rahasummia, joista pankin ei tarvitse ilmoittaa viranomaisille. Tämän takia Yhdysvalloissa on myöhemmin kriminalisoitu myös viranomaisten harhauttaminen hieman alle 10 000 dollarin talletuksilla. Yhdysvaltain verovirastolla on oikeus takavarikoida kaikki epäilyttävät hieman alle 10 000 dollarin talletukset itselleen.

Ongelmalliseksi tämän lain tekee se, että veroviranomaiset saavat takavarikoida tällaiset talletukset itselleen, vaikka rahat olisi hankittu täysin rehellisesti. Pelkkä epäilys viranomaisen harhauttamisesta, eli käytännössä useiden hieman alle 10 000 dollarin talletusten tekeminen, riittää syyksi takavarikoida rahat valtiolle. Verovirasto voi takavarikoida rahat vapaasti tekemättä asiasta ensin edes rikosilmoitusta ja takavarikoimisen jälkeen rahansa menettäneen henkilön tulee itse todistaa oma syyttömyytensä (mikä muuten on esimerkiksi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen vastaista, mutta mitäpä Yhdysvallat siitä välittäisi).
Yhdysvalloissa, aivan kuten muuallakin maailmassa, esimerkiksi pienyrittäjät eivät voi käytännön syistä pitää hallussaan suuria summia käteistä. New York Times kertoo lähes 40 vuoden ajan omaa ravintolaa pyörittäneestä Carole Hindersistä, jolla on ollut jo vuosien ajan vakuutus, joka kattaa ryöstetyt käteisvarat 10 000 dollariin asti. Tämän takia Hinders kävi tallettamassa käteisvaransa pankkiin aina, kun 10 000 dollarin raja lähestyi. Veroviraston saatua tapauksesta tiedon vuonna 2012 se takavarikoi Hindersiltä lähes 33 000 dollaria (noin 27 000 euroa), koska virasto epäili tätä viranomaisten huijaamisesta. Hindersiä ei koskaan syytetty mistään rikoksesta, mutta viranomaiset pitivät rahat itsellään. Saman kohtalon kokee vuosittain noin 500 muutakin amerikkalaista, joiden omaisuutta verovirasto takavarikoi ilman ensimmäistäkään oikeudenkäyntiä. Vuonna 2012 kaikista veroviraston tekemistä takavarikoista vain 20 % johti rikostutkintaan: toisin sanoen 80 %:ssa tapauksista viranomaiset takavarikoivat omaisuutta ilman epäilystä oikeasta rikoksesta.

Monet veroviraston ryöstämiksi joutuneet kansalaiset eivät vie asiaa koskaan oikeuteen, sillä verovirasto toimii lain mukaisesti ja hävitty oikeudenkäynti maksaa lakimiesten luvatussa maassa ryöstön uhrille helposti vielä kymmeniä tuhansia dollareita lisää. Esimerkiksi eräässä vuonna 2012 sattuneessa tapauksessa verovirasto takavarikoi lailliselta Bi-County Distributors -perheyritykseltä lähes 450 000 dollaria (noin 350 000 euroa), mikä on yhdessä takavarikosta seuranneiden kymmenien tuhansien dollarien muiden kulujen kanssa ajanut lähes koko yrityksen konkurssiin.

New York Timesin uutisesta seuranneen kohun myötä verovirasto ilmoitti yrittävänsä jatkossa keskittyä vain laittomasti hankitun rahan takavarikoimiseen. Vanhoja tapauksia ei kuitenkaan aiota käsitellä uudelleen, laillisen rahan takavarikoimisen mahdollistavaa lakia ei olla muuttamassa eikä mikään estä verovirastoa aloittamasta rehellisten kansalaisten ryöstämistä uudelleen.


Lue myös nämä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti