Mainos

torstai 26. marraskuuta 2015

UK: Mitä tapahtui, kun baarien aukioloajat vapautettiin?

Baarien aukioloaikojen vapauttamisesta on keskusteltu Suomessa jo vuosien ajan. Britanniassa samanlaista keskustelua käytiin 2000-luvun alussa, mikä johti lopulta vuonna 2005 baarien aukioloaikojen täydelliseen vapauttamiseen. Aukioloaikojen vapauttamisen vastustajat perustelivat mielipidettään samoilla argumenteilla, joita aukioloaikojen vapauttamisen vastustajat myös Suomessa nykyään käyttävät. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n tekemän reportaasin perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että valtaosa vapauttamista vastustaneiden kauhuskenaarioista on kuitenkin osoittautunut vääriksi. Tässä lyhyt yhteenveto BBC:n reportaasin tuloksista:



RIKOLLISUUS
Baarien aukioloaikojen vapauttamisen jälkeen alkoholiin liittyvien väkivaltarikosten osuus kaikista rikoksista on pysynyt ennallaan. Väkivaltarikosten määrä on Britanniassa vähentynyt tasaisesti jo vuosikymmenten ajan, minkä seurauksena myös alkoholiin liittyvien väkivaltarikosten lukumäärä on laskenut.

Samaan tulokseen päätyi myös arvostetun Cambridgen yliopiston kriminologian yksikkö, joka tutki neljän vuoden ajan, kuinka aukioloaikojen vapauttaminen vaikutti Manchesterin kaupungin väkivaltarikoksiin. Tutkimuksen lopputulos oli hyvin yksinkertainen: baarien aukioloaikojen vapauttaminen ei vaikuttanut mitenkään väkivaltarikosten määrään.

Pelko rikollisuuden lisääntymisestä on siis osoittautunut täysin turhaksi.

ALKOHOLIN KULUTUS
Britanniassa alkoholin kulutus on 2000-luvun alun jälkeen laskenut tasaisesti. Britannian tilastokeskuksen mukaan brittien alkoholinkulutus oli korkeimmillaan vuonna 2002, baarien etujärjestö BBPA:n mukaan taas vuonna 2004. Baarien aukioloaikojen vapauttaminen ei siis myöskään lisännyt alkoholin kulutusta Britanniassa. Cardiffin yliopiston professori Simon Moore kuitenkin huomauttaa, että alkoholin kulutukseen on viime vuosina vaikuttanut aukioloaikojen vapauttamisen ohella moni muukin asia, eikä aukioloaikojen vapauttamisen voida katsoa yksinään vaikuttaneen merkittävästi alkoholin kulutuksen vähenemiseen.

Myöskään alkoholin kulutus ei siis peloista huolimatta ole aukioloaikojen vapauttamisen myötä kasvanut.

KANSANTERVEYDELLISET VAIKUTUKSET
Aukioloaikojen vapauttamisen vaikutukset ihmisten terveyteen ovat vielä kiistanalaisia. Aukioloaikojen vapauttamisen jälkeen osa sairaaloista on kertonut alkoholiin liittyvien sairaalakäyntien lisääntyneen, kun taas toiset sairaalat ovat kertoneet sairaalakäyntien vähentyneen. Maanlaajuisesti alkoholiin liittyvien sairaalakäyntien määrä on viimeisen vuosikymmenen aikana tuplaantunut.

Oxfordin yliopistossa työskentelevän David Humphreysin mukaan tässä vaiheessa on vielä vaikeaa arvioida, onko sairaalakäyntien lisääntymisen taustalla todella aukioloaikojen vapauttaminen vai jokin muu tekijä. Alkoholiin liittyvien sairauksien, kuten maksa- ja sydänongelmien, kehittyminen kestää vuosia, minkä takia niiden yhdistäminen johonkin yksittäiseen lakimuutokseen on hankalaa.

Terveysongelmat ovat siis saattaneet aukioloaikojen myötä hieman lisääntyä, mutta vaikutusten arviointi on tässä vaiheessa vielä haastavaa.

. . . . .

Suomi ei ole Britannia, mutta nämä Britanniasta saadut tulokset antavat varmasti jonkinlaista suuntaa sille, miten baarien aukioloaikojen vapauttaminen näkyisi suomalaisten elämässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti