Mainos

torstai 23. huhtikuuta 2015

14-vuotias määrättiin muuttamaan ventovieraan kanssa toiseen maahan

Meksikon Guanajuatossa asuvan 14-vuotiaan Alondra Lunan koulupäivä muuttui viime torstaina astetta erikoisemmaksi, kun Meksikon liittovaltion poliisi tuli yllättäen hakemaan Lunaa kesken koulupäivän oikeudenkäyntiin. Lunalle täysin tuntematon yhdysvaltalainen Dorotea García -niminen nainen oli nimittäin ilmoittanut viranomaisille Lunan olevan hänen kauan kadoksissa ollut tyttärensä, mikä johti Lunan kansainväliseen etsintäkuulutukseen.

Tapahtumasarja sai alkunsa vuonna 2007, jolloin Dorotea Garcían puoliso kaapasi parin yhteisen lapsen Texasin Houstonissa. Käydessään tänä vuonna Meksikossa Dorotea García näki Alondra Lunan, jonka kuvitteli olevan hänen kadonnut tyttärensä. Lunalla oli sama etunimi kuin Garcían kadonneella tyttärellä ja Lunan isä oli ennen kaappausta tuntenut Garcían puolison, mitkä ilmeisesti vahvistivat Garcían kuvitelmia. García ilmoitti Yhdysvaltain viranomaisille löytäneensä kadonneen tyttärensä, minkä seurauksena Interpol antoi Lunasta kansainvälisen etsintäkuulutuksen. Toistaiseksi on epäselvää, minkälaisilla perusteluilla Interpol saatiin antamaan tytöstä etsintäkuulutus. Joka tapauksessa Meksikon viranomaiset toimivat etsintäkuulutuksen mukaisesti ja hakivat Lunan kesken koulupäivän oikeuteen.

Poliisi kirjaimellisesti raahasi Alondra Lunan koulusta väkisin toisessa kaupungissa odottaneeseen oikeudenkäyntiin, jossa Lunan oikeat meksikolaiset vanhemmat ja Dorotea García esittivät kumpikin tytärtensä syntymätodistuksen ja muita dokumentteja. Lunan oikeat vanhemmat esittivät oikeudessa toistakymmentä dokumenttia ja valokuvaa, mutta nämä eivät oikeuden mukaan olleet tarpeeksi päteviä todisteita siitä, että he todella olivat tytön oikeat vanhemmat. Garcían kadonneella tyttärellä oli arpi kulmakarvojensa kohdalla, kun taas Lunalla oli arpi nenässä. Tästäkin huolimatta oikeus päätti, että Luna on Garcían kadonnut tytär ja määräsi Lunan muuttamaan naisen kanssa Yhdysvaltoihin. Luna pyysi päästä ennen lähtöä DNA-testeihin sukulaissuhteen varmistamiseksi, mutta pyyntöön ei suostuttu.

Näin 14-vuotias tyttö lähetettiin ventovieraan naisen kanssa asumaan toiseen maahan. Tapaus keräsi paljon mediahuomiota, jolloin muun muassa Meksikon ulkoministeriö ryhtyi vaatimaan tapauksen perinpohjaista selvitystä. Lunan vaadittua Yhdysvalloissa uudelleen DNA-testejä hänen pyyntöönsä viimein suostuttiin. Testeissä varmistui, ettei hän ollut Dorotea Garcían tytär. Lähes viikko tapahtumasarjan alkamisen jälkeen Luna saatiin viimein palautettua oikeille vanhemmilleen Meksikoon.

14-vuotiaan lapsen lähettäminen toiseen maahan näin huterin perustein on luonnollisesti herättänyt närää Meksikossa. Lunan tapauksesta vastuussa ollut tuomari on puolustautunut sanomalla, ettei hänellä ollut velvollisuutta määrätä tyttöä DNA-tutkimuksiin ennen tytön viemistä Yhdysvaltoihin. Dorotea García taas ei ole halunnut selitellä tapausta mitenkään, sillä hänen mielestään mikään hänen antamansa selitys ei muuttaisi ihmisten mielipidettä tapauksesta. Lunan perhe aikoo viedä tapauksen myöhemmin oikeuteen.



Katso myös nämä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti