Mainos

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Germanwings ja paskajournalistien moraalittomuus

Tiedotusvälineet saavat kerättyä itkevien lasten kuvilla valtavat määrät klikkauksia, minkä takia toimittajat syyllistyvät usein suurtragedioiden jälkeen täysin asiattomaan toimintaan uhrien läheisiä kohtaan. Suomessa tällainen toimittajien tungettelu on noussut viimeksi tapetille Jokelan koulusurmien yhteydessä, mutta Germanwingsin lentokoneen maahansyöksyn jälkeen sama ilmiö on nähty myös Saksassa.

Germanwingsin lennon 9525 uhreista 18 oli pienen Halternin kaupungin, joka on asukasluvultaan hieman Raumaa pienempi, lukion opiskelijoita ja opettajia. Tämän takia onnettomuus on koskettanut syvästi koko kaupunkia ja varsinkin Joseph-Königin lukiota, jossa turman uhrit opiskelivat ja työskentelivät. Lukiossa opiskeleva Mika Baumeister on kirjoittanut aiheesta avoimen kirjeen blogiinsa, josta muun muassa brittilehti Guardian on myöhemmin tarttunut aiheeseen.

Baumeisterin mukaan koulupäivä keskeytettiin sen jälkeen, kun tieto onnettomuudesta tuli koululle. Viimeisten opiskelijoiden poistuessa koululta oli koulun edustajalla jo pari kolme toimittajaa tekemässä juttua lento-onnettomuudesta. Reilua kolme tuntia myöhemmin paikalla oli jo täysi mediasirkus, jota Baumeister kuvailee "ihmiseläintarhaksi", ja toimittajat ällistelevät koululla surevia nuoria. Toimittajien luoma ihmiseläintarha lähti toden teolla käsistä seuraavana aamuna, jolloin koulun edustalle pystytetyn aidan taakse oli pakkautunut valtava määrä toimittajia ja kymmeniä tiedotusvälineiden ajoneuvoja.

Baumeister mainitsee kirjoituksessaan muutamia toimittajien räikeimmistä ylilyönneistä. Uhrien Facebook-kuviin merkityille henkilöille sateli kaveripyyntöjä tuntemattomilta ihmisiltä, joista osa oli selviä toimittajien valeprofiileja. Yksi paikan päällä olleista toimittajista naamioitui kriisiaputyöntekijäksi saadakseen lehteensä koskettavia tarinoita, toinen yritti päästä koulun sisälle esittämällä opettajaa ja kolmas piilotti kännykkäkameran kukkakimppuun saadakseen kuvia surevista nuorista. Nuorille tarjottiin jopa 80 euron palkkioita haastatteluihin osallistumisesta ja rahatarjouksia tehtiin nuorimmillaan 10-vuotiaille lapsille. Uhrien omaisille soiteltiin tuntemattomista numeroista jopa keskellä yötä uusien tiedonmurusten toivossa. Yhdelle lapsensa menettäneen perheen vanhemmille soitti koulun opiskelijaa teeskennellyt toimittaja, joka tiedusteli perheen lapsen hautajaispäivää.

Kirjeensä lopuksi Baumeister vetoaa media-alan työntekijöihin, jotta nämä "muistaisivat lupaukset, jotka he antoivat saadessaan lehdistökortin". Lisäksi Baumeister pyytää myös mediaa kuluttavia ihmisiä olemaan tukematta iltapäivälehtiä, jotka ylittävät kaikki hyvän maun rajat tehdessään juttujaan uhrien omaisista. Loppupeleissähän ainoa syy toimittajien törkeälle käyttäytymiselle on se, että ihmiset ovat valmiita maksamaan näistä sensaatiouutisista.

1 kommentti:

  1. Hei,

    Nimeni on Johanna ja toimin freelancerina online- mediatoimistolle.
    Olisin kiinnostunut julkaisemaan www.vakavaajournalismia.blogspot.fi - sivuille tekstiartikkeleita tai mainoksia, kiinteää hintaa vastaan.

    Jos yhteistoiminta kiinnostaa, ottakaa yhteyttä sähköpostitse, niin kerron mielelläni lisää.
    Jos teillä on muita sivustoja, voitte halutessanne antaa myös näiden sivujen osoitteet, jotta voisin tutustua niihinkin.

    Odotan innolla pikaista yhteydenottoanne.

    Ystävällisin terveisin
    Johanna Pellavainen
    johanna.pellavainen@gmail.com

    VastaaPoista