Mainos

lauantai 17. tammikuuta 2015

Yhdysvaltain mieletön maahanmuuttopolitiikka

Yhdysvalloissa on miljoonia laittomia maahanmuuttajia, jotka ovat viettäneet vuosien ajan tavallista lainkuuliaista elämää Yhdysvalloissa, mutta jotka eivät Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikan monimutkaisen ja jatkuvasti muuttuvan lainsäädännön takia saa koskaan Yhdysvaltain kansalaisuutta. Yli 20 vuotta Yhdysvalloissa työskennellyt, kaksi yliopistotutkintoa suorittanut ja vapaaehtoistyössä toistakymmentä vuotta aktiivisesti toiminut Angelo Cabrera on yksi Yhdysvaltain järjettömän maahanmuuttopolitiikan lukuisista uhreista.

Vasta 15-vuotias Angelo Cabrera muutti laittomasti Meksikosta Yhdysvaltoihin vuonna 1990. Cabrera asettui aloilleen New Yorkiin ja työskenteli vuosien ajan huonosti palkatuissa töissä. Cabrera työskenteli yli 10 vuoden ajan samassa salaattibaarissa, jossa hän 1990-luvun puolivälissä tapasi korealaisen opiskelijan. Opiskelija halusi auttaa Cabreraa saamaan opiskelupaikan, joten hän antoi tälle 280 dollaria LaGuardia Community Collegen valmennuskurssia varten. Korealaisen maksaman valmennuskurssin ansiosta Cabrera pääsi sisälle Baruch Collegeen. Cabrera valmistui Baruchista ensin politiikan tutkimuksen kandinaatiksi ja myöhemmin julkishallinnon maisteriksi.

Opiskelunsa ohella Cabrera ryhtyi tekemään paljon hyväntekeväisyystyötä keskittyen erityisesti New Yorkin meksikolaisväestön auttamiseen. Vuonna 2001 Cabrera perusti MASA-nimisen järjestön, joka auttaa yhä tänä päivänä antaa maahanmuuttajalapsille ilmaista koulutusta ja tarjoaa näiden vanhemmille ilmaisia englannin kielen kursseja. Cabrera toimi myös muuten aktiivisesti meksikolaisten siirtolaisten auttamiseksi ja hän teki vapaaehtoistyötä muun muassa New Yorkin kaupunkiyliopiston ja Meksikon konsulaatin kanssa erilaisten koulutusohjelmien organisoimiseksi. Cabreran tekemän vapaaehtoistyön määrästä kertoo hyvin se, että levikiltään yli kymmenen kertaa Helsingin Sanomia suurempi People-viikkolehti julkaisi Cabrerasta oman artikkelin. Koska kaikki Cabreran yhteisönsä hyväksi tekemä työ oli vapaaehtoistyötä, niin hän jatkoi edelleen työskentelyään huonosti palkatussa työssään salaattibaarissa.

Alkuvuodesta 2014, yli 20 Yhdysvalloissa vietetyn vuoden jälkeen, Baruch College tarjosi Cabreralle asiantuntijatyötä meksikolaisiin siirtolaisiin keskittyvästä ohjelmasta. Työpaikan saadakseen Cabreran piti kuitenkin hankkia Yhdysvaltain kansalaisuus, minkä ei kuvittelisi olevan hankalaa yli 20 vuotta maassa asuneelle malliasukkaalle. Yhdysvaltain monimutkaisen kansalaisuuden hakujärjestelmän takia Cabreran piti kuitenkin ensin matkustaa takaisin Meksikoon ja ilmoittautua virallisesti Yhdysvaltain rajalla maahanmuuttoviranomaisille. Omien ansioidensa lisäksi muun muassa New Yorkin kaupunkiyliopisto, Meksikon konsulaatti ja useat newyorkilaiset poliitikot tukivat julkisesti Cabreran kansalaisuushakemusta.

Cabrera matkusti Meksikoon, ilmoittautui Yhdysvaltain viranomaisille ja jäi Meksikoon odottamaan kansalaisuuspäätöstä. Viiden kuukauden odotuksen jälkeen Yhdysvaltain suurlähetystö lähetti Cabreralle sähköpostiviestin, jossa kerrottiin ettei hänelle myönnettäisi kansalaisuutta eikä hän olisi enää tervetullut takaisin Yhdysvaltoihin. Viranomaisten mielestä Cabreran vuosikausia tekemä vapaaehtoistyö ja moitteeton elämä Yhdysvalloissa eivät hyvittäneet sitä, että Cabrera oleskeli Yhdysvalloissa laittomasti.

Surullisinta Cabreran tapauksessa on se, että viime marraskuussa tehdyn lakimuutoksen myötä Cabrera olisi todennäköisesti saanut työskentelyluvan ja sosiaaliturvanumeron Yhdysvalloista, jos hän ei olisi hakenut kansalaisuutta niin aikaisin. Lakimuutoksen myötä Yhdysvallat on myöntänyt työskentelylupia laittomille siirtolaisille, jotka ovat muuttaneet nuorina Yhdysvaltoihin.

Angelo Cabrera on nyt jumissa Meksikossa, eikä hän voi tehdä enää mitään päästäkseen takaisin Yhdysvaltoihin. Cabreran ainoa toivo on, että Yhdysvaltain kotimaan turvallisuus arvioi hänen tapauksensa uudestaan tai Yhdysvaltain kongressi hyväksyy erikoislain (mikä olisi hyvin poikkeuksellista), jolla Cabreralle myönnetään kansalaisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti